On vuosi 2012 ja Helsinki on valittu vuoden muotoilupääkaupungiksi (World Design Capital 2012). Seison Iivisniemen koulun pihalla, koska vetämäni yhteistuotantoprojekti Muotoile!maa on valittu mukaan ohjelmistoon ja nyt on tämän projektin päätöstilaisuus. Projektissa suunniteltiin ja rakennettiin yhdessä koulun pihaa koko oppilaskunnan voimin. Mukana oli oppilaita esikoululaisista kuudesluokkalaisiin ja kaikkien kädenjälki on jollain tapaa näkyvillä – juuri tämä on minulle muotoilijana tärkeintä ja vain näin voin onnistua tarjoamaan jokaiselle tunteen omistajuudesta. Lähes kymmenen vuoden ajan tein näitä yhteistuotantoprojekteja, kunnes noin viisi vuotta sitten siirryin kaupunkitekniikan keskuksen suunnitteluyksikköön osallisuusmuotoilijaksi. Työtehtäväni muuttuivat ja tilalle tuli kaupunkiympäristön kuten puisto- ja katusuunnitteluhankkeiden vuorovaikutus sekä osallisuuden kehittäminen.
Uskallan sanoa, että saavutettavuuteen herättiin jotenkin jälkijunassa. EU:n esteettömyysdirektiivi tuli rytinällä organisaatioihin ja tarjolla oli vaikka kuinka paljon koulutusta. Asia tuntui aluksi koskevan vain viestinnänasiantuntijoita, mutta pian huomattiin sen koskettavan kaikkia julkisia materiaaleja tuottavia tahoja. Teknisellä alalla työskentelevät asiantuntijat keskittyivät luonnollisesti ensin saavutettavuuden tekniseen puoleen, dokumentteihin ja siihen, milloin piti tekstittää ja milloin ei. Onneksi tämä polku on johtanut meidät ajatukseen saavutettavuudesta paljon merkityksellisemmässä mielessä – me haluamme aidosti parantaa sisältöjen saavutettavuutta ja ymmärrettävyyttä kaikille. Saavutettavuudesta ja asukasviestinnästä onkin nopeasti tullut koulutustemme kestoaihe - se on kaikkia eri alojen asiantuntijoitamme koskettava ja kaikille uusi asia. Koulutukset on koettu innostavina ja motivoivina. On mielenkiintoista pohtia, miten kaupunkiympäristön suunnittelu tehdään kaupunkilaisille paremmin saavutettavaksi.
Kouluttajina toimivat Live&Learn ja tutustu täältä saavutettavuus&monimuotoisuus koulutuksen sisältöön.
Kun suunnittelin eri ikäisten lasten osallistumista suunnitteluun, keskiöön nousivat ikäryhmän tiedot ja taidot. Mukana oli aina myös jonkin verran demokratiakasvatusta, koska kohteet sijaitsivat kaikille yhteisessä kaupunkiympäristössä. Nyt suunnitteluyksikössä työskennellessäni asia on ikään kuin päinvastoin ja koitan tehdä kaupunkiympäristöä ymmärrettäväksi hyvin moninaiselle joukolle kansalaisia. En enää tiedä kuka tarkalleen ottaen haluaa osallistua hankkeeseen, mutta osallistuminen olisi meille kaupunkiympäristön suunnittelijoille monella tavoin tärkeää – kaupunkiympäristöä suunnitellaan ennen kaikkea kansalaisille. Kaupunkiympäristö on etenkin kasvavissa kaupungeissa monitahoinen ilmiö, jossa pitkät, jopa vuosikymmenten pituiset prosessit kohtaavat asukkaan hänelle rakkaassa ympäristössä. Paikallisuutta ja ihmisen mittakaavaa koetellaan verkostomaisilla koko metropolialueen liikkumista ja asumista ohjaavilla suunnitelmilla. Maanpäällisten rakenteiden lisäksi maan alla risteilee monenlaista tekniikkaa hyvin erilaisissa maaperissä. Kaupunkiympäristön muutokset kuvataan usein erilaisin suunnittelukuvin, jotka vilisevät symboleita ja erilaisia viivoja. Vaikka kaupunkimallit, 3D, ja havainnekuvat ovat tekemässä tuloaan, on silti ymmärrettävä teksti meille tärkein työkalu suunnitteluhankkeesta viestimiseen. Selkeästi ja ymmärrettävästi tekstimuodossa kuvattu kaupunkiympäristönsuunnitelma palvelee kaupunkilaisten lisäksi myös monia muita suunnitteluhankkeen parissa työskenteleviä ihmisiä, viestijöitä, poliitikkoja ja mediaa. Ymmärrettävyyden parantuessa, väärinkäsitykset vähenevät ja konflikteilta vältytään. Ihmisten on myös vaikea hyväksyä sellaisia muutoksia, joita he eivät ymmärrä ja jo tästä syystä ymmärrettävyys ja saavutettavuus ovat työmme keskiössä myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja; Niko Riepponen, osallisuusmuotoilija, Kaupunkiympäristön toimiala, Espoon kaupunki
